Mistä valheesta kirjoittaisin, vaaleanpunaisista tylliunelmista, vai suuren suurista pilvilinnoista.
 Voisinko kirjoittaa, että en jaksa enää. Voinko kirjoittaa rumia sanoja ja piirtää niiden ympärille sydämen.
 Nyt se tulee. EN JAKSA ENÄÄ. Koko maailma on niin vääristynyt. Pitaisi olla jo nyt veitsi kädessä viiltelemässä, mutta ei, en halua.
 Mitä jos haluan vain matkustaa Muumimaailmaan rutistamaan Nipsua. Niin, mutta eihän sillä ole mitään väliä mitä minä haluan, koska enhän minä halunnut matkustaa Amerikkaankaan, isojen tyttöjen maahan. En minä halua ostaa Lontoon kuuluisilta kaduilta kenkiä, jotka kuitenkin hiertävät, mutta ovat vaan hienoja ja KALLIITA, että niitä on pakko ostaa.
 Haluaisin kaivaa kellarista esiin vanhan nukkeni ja kammata niitä, mutta ei, minun pitää tehdä niinkuin muutkin. En halua harrastaa tennistä ja keinahdella opettajien edessä lyhyissä hameissa, jotta arvosanani nousisivat. Minua ei kiinnosta koulu. Kun pääsen vihdoin sieltä vankilasta, kaivan kaikki ruoat kaapeista ja syön, enhän muuten eläisi enää. En ymmärrä miksi en saa edes ruokaa. "Jotta et lihoisi" kaikki sanovat.

Mitä tapahtuu jos olen kerrankin erilainen kuin muut.
Jos en soita musiikkia bussissa täysillä, vaan istun nurkassa sämpylä sylissä? Saanko kuolemantuomion?

Elämä on vain yksi suuri kysymysmerkki,
miksi siis uhrata sille niin paljon aikaa.